An eye-opening night

Ennen ku alotatte lukee tätä, laittakaa toi kappale soimaan yläpuolelta. Kuuntelin siis samaista Bon Iveria viime yönä.

Viime yönä ajoin mun kaverin kanssa pyörällä kotiin joskus kahen aikaan. Meijän keskustelu pääty sitten mun vaihtarivuoteen, ja kun se käänty omaan kotiin ja mää jatkoin vielä matkaa, niin mun spotifyssä rupes soimaan Bon Iver. Jos joku ei tiedä niin sotkamo on täynnä järviä ja kun menee "keskustaan" tulee ajettua kapeaa maan kaistaletta jonka molemmilla puolilla on järvet. Kun katoin siinä kohtaa ympärille niin mut valtasi jonkunnäkönen rauha. Vaaleanpunainen taivas, tyynet järvet. Kostean lämmin ilmavirta, on hämärää mutta pimeys ei laskeudu kuitenkaan kokonaan. Auringonlaskun jälkeen voi erottaa jo auringonnousun. Sitten hetken mielijohteesta käänsin pyörän rantaan ja istuin puistonpenkille. Paikka mihin en oo ikinä ennen pysähtyny, mutta päätin nyt pysähtyä. Siinä hetken ihmettelin ja istuskelin omien ajatusten lomassa. Jälellä on niin vähän aikaa. Ja tulen niin kovasti kaipaan tätä rauhaa. Mutta tiedän että tää rauha, maisemat, ne oottaa mun ens vuonna. 

 

Mulla on ollut aina viharakkaussuhde sotkamoon. Mutta tuona yönä voin sanoa että kaikki negatiiviset tuntemukset katosi. Tunnen paikan paremmin ku omat taskuni, tunnen jokaisen ihmisen tässä kylässä, tiedän melkein kaikkien talojen asukkaat, kaikkien liikkeiden ja putiikkien sijainnin. Tää paikka on mulle turva, tulee aina olemaan. Mulla on enemmän ku yks koti täällä, kaks mummolaa, koulu 200 metrin päässä kotoo. Mun pitää ymmärtää kuin etuoikeutettu oon että saan asua täällä. Mutta kun mullehan tämä ei riitä. Mulla on kokonainen maailma valloitettavana. En tyydy tuttuun ja turvalliseen, en tyydy tasaiseen elämään. Tyhmä kait oon ku tälleen ajattelen, mutta ei, haluun haastaa itteeni, haluun haastaa maailmaa ja muita ihmisiä.

Kaikista rakkain paikka täällä on meidän ranta ja laituri. Monet vaikeet tilanteet on tullu setvittyä kesätuulessa laiturilla istuessa. Rakastan jalkojen uittamista viilentävässä järvivedessä kun yöllä on ollu tuskallisen kuumaa nukkua helteiden jälkeen. Rakastan istua meidän laavulla loppukesästä ku rupeaaki vähän pimenemään ja kymmenet kynttilät ja nuotio valaisee peittoihin kääriytyneitä kavereita. Rakastan uistelua ja onkimista, vaikka en oo tainnu saaha kun kerran kalan. Ja sillonki olin paniikissa että mitäs sitä nyt. Voin vaan pitää ensi vuoden nää kaikki asiat mielessä ja muistaa että ne oottaa mua kunhan palaan. Varmasti oottaa. Mutta silti mua hirvittää ajatus että miten selviän ilman meijän laiturin nokassa istumista kun en kuule kun vain parin auton äänet. Ei tuule, ei sada. Vain minä, hiljaisuus ja omat ajatukset. 

xoxo, Eevi