One month down

Kun tasan kuukausi sitte saavuin tänne, mun oloa ei voi oikeestaan kuvailla. Se oli surrealistista ja en voinu uskoa että kauan odotettu tapahtuma oli alkanu. Kun matkustin Sotkamon pimeestä aamuyöstä Manchesterin iltaan, joka minuutti mulle valkeni enemmän se totuus, että tää tapahtuu nyt, tää tapahtuu nyt. Uskomatonta.

Nyt kuukauden Englannissa elon jälkeen, voin sanoa että harva mun odotuksista toteutu tavalla mitä aattelin niitten toteutuvan. Mutta sanon sen, että vaikka tää on ollu mun elämäni stressaavinta ja raskainta aikaa, mää rakastan tätä yli kaiken. Välillä joutuu painimaan oman ittensä kanssa, pitää suodattaa mitä epämiellyttävämpiä tilanteita ja asioita. Jo tämän kuukauden aikana oon oppinu itestäni nii paljon, mutta oon myös kasvanu. En huimasti, mutta jonkun verran kuitenki. Ja se ylpeys, kun oot ylittäny jonkun kynnyksen. Se pitää mua liikkeellä päivästä toiseen.

Mää pelkään sitä päivää kun lähen täältä, jätän kaiken mihin just sain tilaisuuden tutustua. Mistä tiiän että en ikinä palaa? Etten nää näitä ihania ihmisiä joihin mulla on ollu ainutlaatunen mahollisuus tutustua? En sano ettenkö tule onnelliseksi kun pääsen kotiin. Just sanoin äitille, että yks suurimmista asioista mitä kaipaan on piano. Kun joku menee päin mäntyä, istu pianon ääreen ja annan ongelmien valua koskettimille. Arvatkaa mikä on ensimmäinen asia minkä teen kun astun omasta kotiovesta sisään. En oo potenu muuten koti-ikävää vielä ollenkaan!

Yks suurimmista ihanuuksista mitä täällä oon saanu kokea, on ihmiset. Kuin monta ja erilaista persoonaa oon jo tässä vaiheessa kerenny tavata. Ihmiset on ottanu avosylin tämän suomalaisen vastaan, ja ilman tiettyjä ihmisiä, en olis löytäny omaa polkua muitten joukosta. Alamäkiä tulee väkisinki, ja ite yllätyin kuinka syvällä kävin ensimmäisellä viikolla. Sieltä ponkasin takas elävien kirjoihin, suuri kiitos kuuluu ihmisille jotka tuki mua synkkinä hetkinä! Nyt voin siis jakaa ilot ja surut näitten ihmisten kanssa, ja aion nauttia siitä niin kauan kun mulla on mahdollisuus!

Näin lyhyestä ajasta on vaikee ottaa kaikki irti, mutta mä piru vie yritän tehä kaikkeni sen eteen. Elän täällä nii täysiä, teen nii mahollisimman paljon asioita että kun tuun suomeen huhtikuussa, nukun vaan omassa valtakunnassa(tyhjä talo lällällää)! Sanon teille, että jos on mahollisuus lähtä jonnekkin niinkun mulla, elkää jättäkö tilaisuutta käyttämättä! Tää on huikeeta. Rankkaa, mutta huikeeta.

Huomenna meen normaalisti kouluun, meen normaalisti tunneille(huomenna vaa yks), syön normaalisti doritoksia, juttelen normaalisti lukiolaisille, käyn normaalisti moikkaamassa alempikoululaisia. Arki se on täälläki. Se on vaa erilainen mitä suomessa. Käyn myös liittymässä kuntosaliin nii pääsen työskentelemään kohti tavotetta jonka asetin nyt itelle.

Oon saanu myös viikonlopun aikana hirveesti energiaa jonka käytän uuteen kouluviikkoon. Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille! Kesä ja mä tullaan yllättävän noppeesti vastaan! :)

p.s. Oon julkassu melko monta postausta tässä kuussa EMMI KAIKKONEN ETTÄ OLENKO OLLUT AKTIIVIEN HÄH?
xoxo, Eevi